tiistai 17. lokakuuta 2017

Tekstejä laatikossa

Olen aina kirjoittanut. Tai no, viimeisenä kymmenenä vuotena satunnaisesti ja vähän. Mutta aiemmin paljon, runotyyppisiä, pidempiä kirjoitelmia ja yrityksiä romaanin aloituksiksi. Pienenä halusin kirjailijaksi, mutta ajattelin aina, että olisi parempi hankkia koulutus leivän tuomiseksi pöytään. Silti ajattelin kirjoittavani. Opintojen ja töiden ohella kuvittelin kirjoittavani ensimmäisen romaanini. Se unelma elää edelleen, nykyään ei niinkään ole tärkeää julkaistaisiinko se, kunhan kykenisin kirjoittamaan pitkän tarinan alusta loppuun.

En tiedä, miksi en tavoitellut kovemmin tätä unelmaa kohti, miksi halusin opiskellla muun ammatin, miksi en kunnolla ole yrittänyt.... Ehkä pelkään, että jos laitankin kaiken likoon vain huomatakseni, etten osaa, ettei minusta ole kirjoittajana mihinkään. Helpompi olla yrittämättä ja vähän kirjoitella pöytälaatikkoon kun siltä tuntuu.

Ehkä minulla ei ole riittävää kärsivällisyyttä ja istumalihaksia. Pyörittelen tiettyjä teemoja, aloitan romaanin ja hahmottelen sen kulun alusta loppuun. Innostun, kirjoitan muutamia lukuja ja sitten en. Jonkun ajan päästä pyörittelen uuden peruskuvion romaanille ja alan kirjoittaa sitä. Viimeisenä kymmenenä vuotena en ole niin aloitellut uusia, vain kirjoitellut välillä lyhyitä tekstejä irrallaan toisistaan ja välillä koittanut jatkaa jotain aikaisempaa viritelmää. Kuvittelen itseni lapsettomina viikkoina kirjoittamaan illat ja vapaa-ajat, inspiroituneena ja päättäväisesti. Todellisuudessa tulen kotiin töistä ja istun tähän sohvalle katsomaan seuraavan jakson mitä sarjaa sillä erää netflixistä urakoinkin. Kun se sarja loppuu, aloitan seuraavan. Joskus hieman katson tekstiäni ja koitan kirjoittaa seuraavan kappaleen. Ehkä lauseen, tai kaksi. Ei minusta tunnu olevan siihen. Pitkäjänteiseen kirjoittamiseen. Tai sitten en vain ole löytänyt sitä aihetta / teemaa / aihiota, jonka ääressä kannattaa viettää kaikki vapaa-aikansa, josta voisi oikeasti tulla jotain.

Pidän kirjoittamisesta. Ja usein pidän jälkikäteen siitä, mitä olen kirjoittanut. Usein myös en pidä ja siksi osa ajatuskuviosta jää jatkamattakin. Onko minusta kirjoittamaan? Haluaisiko joku lukea kirjoittamaani, runoja tai romaania, jotain tarinaa? En tiedä. Yleensä en jaa tekstejäni - joskus olen jonkun jakanut, sukulaiselle tai osallistunut kirjoituskilpailuun. Tässä taannoin jaoin muutaman runoni niitä itsekin kirjoittavalle. Hän piti tyylistäni ja sanoi siinä olevan potentiaalia. Sain siitä muutamaksi hetkeksi puhtia.

Kysymys jää, mikä on työstämisen arvoinen aloitus, kehitelmä tai viritelmä? Missä teksteissäni tai runoissani on potentiaalia ja missä ei?

Joten, kertokaa te missä kirjoitelmissä on potentiaalia ja mitä tekstejä tai runoja kannattaa jatkotyöstää. Tykkää siis tekstistä ja äänestä se jatkoon. Kommentit siitä, mikä toimii, mikä ei, miksi on potentiaalia ja miksi ei - ovat todella toivottuja.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Elän, elänkö tosiaan?

Elämä? Olemassa olemista olevinaan. Tyhjä kauhu tulee illalla tai auringonpaisteisella kadulla tyhjien ihmisten katseiden ohittaessa ...