Iltatee sini-valkoisessa keittiössä, kiemuraisella sähköliedellä. Ruskea liesi, neljä levyä ja uuni – kaikki toimivat. Kiemuraisista levyistä tulee kuumetessaan punaisia, näet kuinka kuumat tosiaan. Emalipintainen iso teepannu yhdellä punaisella kiemuralla, vesi kohta kiehuukin. Kerran vesi kiehui koko yön yhdessä toisessa keittiössä, neljännessä kerroksessa, puoli vuotta sitten, nuppi suli kiinni, ja aamulla oli sankka savu keittiössä, mutta pannu oli pesun jälkeen toimiva. Vesi on haettu läheiseltä pumpulta, siellä on kuulemma vesi kraanavettä puhtaampaa, ainakin monet jonottavat siellä vuoroaan, niin nykyään mekin: minä ja Evy. Vaihto-opiskelijat, kohta kotejaan kohti, vielä kuukausi maassa. Kolmekymmentä iltaa teekupin ääressä, rupatella ja pelata korttia. Onkin jo aika. Andrei ei käynyt eilen, tuleekohan tänään, kuten niin monena keväisenä iltana. Me kolme, tee ja suklaa tai leipä, monta tuntia pienen pöydän ääressä keittiössä. Keittiön alla ei nuku bulgarialaista. Makuuhuoneessa ei voi hiiskuakaan yöllä, alakerran bulgarialainen herää, ottaa unilääkettä ja syyttää seuraavan päivän tokkurastaan meitä, tulee oven taakse kertomaan huonosta olostaan. Ollaan hipi hiljaa, ei sanota sanaakaan, jos televisiota katsotaan. Perjantai-ilta, taasen viikonloppu.
- Evy, otatko sä minkälaista teetä? Tai siis mitä hedelmäteetä sä otat?
Evy, saksalainen hedelmäteen ystävä, kerää kokoelmaa eri laatuja. Kauppojen kaikki laadut.
- Mä tuun kattoon, Evy sanoo makuuhuoneesta ja olohuoneesta, jossa kaksi sänkyä ja seinällä suunnaton Ukrainan kartta, sekä pienempi Euroopasta.
Mustaa mustempaa teetä omaan kuppiin, isoon ja ukrainalaiseen. Evy on kerännyt myös niitä, kaikilla kasakkakuvilla varustettuja usean desin teekuppeja ainoan ruoka- ja astiakaappimme päällä. Ukrainalaista limppua pöytään, tänään tuoreelta ostettua, kulmat ovat vielä rapeat.
Kelloa kilisyttäen, oven takana, odotetusti, Andrei. Iso muovikassi kädessään astuu sisään. Takki eteiseen pois päältä. Kylpyhuoneen ja vessan ohi keittiöön muovimattoa.
- Otatko teetä?
Kysymys on turha. Mitä muutakaan sitä tekisi?
- Joo.
- Mustaa vai muuta?
- Mustaa.
Kuppi lisää Andreille, mustaa teetä täyteen. Ohitan jääkaapissa olevat valkopilkkuiset makkarat, jotka ovat kyllä aika siedettäviä, jos jotain lihaa pitää kaapissa olla. Juustoa, suomalaista margariinia paikallisesta kaupasta ja avomaan kurkkuja torilta. Suklaata. Mitäköhän vielä? Kaikki pöytään, mitä vain suunnilleen syötävää löytyy. Meillä pitäis olla jotain keksejäkin. Ainakin jääkaappi täynnä suklaata, joka laatua. Suklaahiiri Evy hamstraa metrotunnelista babuskoilta levyjä.
- Tosson leipää, meillä on margariinia, kurkkua ja juustoa siihen päälle.
Paksuja siivuja sekalimppua, margariinia, juustoa ja hyviä kurkkuja. Mustaa teetä isosta kupista. Hämärtyvä ilta. Kuinkakohan monta näin vietettyä iltaa tähän kevääseen mahtuu, monta monta sen on oltava. Tuli ikävä, kun Andreita ei eilen näkyny.
- Ette kyllä arvaa, mitä mulle kävi, ja mistä tuun, Andrei aloittaa.
- Kerro, kerro, minä ja Evy aikalailla yhteen ääneen. Kaadetaan lisää vettä Andrein teekuppiin, auttamaan jutun kerrontaa.
- Mä olin toissa päivänä auttamassa mun tätiä remontissa, sain siitä vähän rahaa. Tein hommia sinne aika myöhään iltaan. Tädillä oli sellane pikkunen telkkari, jota se ei käyttänyt, niin mä kysyin jos sen sais. Ja täti anto sen. Oli tosiaan aika myöhä, kun mä lähdin se telkkari kainalossa tänne asuntolalle, ja kun kävellen matka kävi niin älyttömän hitaasti, että ajattelin etten ehdi ennen kahtatoista takaisin ku ovet suljetaan. Pistin sitten juoksuksi. Painelin siellä pimeässä katuja pitkin telkkari kainalossa. Ei siinä mitään, mutta kun matkanvarrelle sattu miliisejä. Ne tietty heti aatteli, että mä oon pölliny sen telkkarin jostai ja pakenen nyt juosten sieltä rikospaikalta. Ne pysäytti ja rupes kyseleen papereita ja muuta. Eikä mulla tietty mitään papereita mukana ollu! Joten ei ne muuta, ku veivät putkaan. Mä makasin siellä putkassa laverilla. Ehkä mä näin unta, mutta enemmän ne oli sellasia halluja. Mä näin jonkun naisen, joka oli niinku kuolema ja se tarjos mulle tupakkaa, enkä mä ees polta. Siihen liitty jotain juttuja, mutta nyt ne tuntuu niin kaukaisilta ja vaikeilta saada ulos ajatuksista, miten kaikki tarkkaan meni. Ne hallut tai unet kun oli sellaisia hiukan epäselviä, niinkun soljuvia ja enemmän pään sisällä ja tunteilla tapahtuvia. Ja niin todentuntuisia. Siellä mä makasin ja seurasin mielenkiinnolla showta. Seuraavana päivänä illansuussa mut päästettiin pois telkkareineni, ja tulinkin suoraan teille. Tossa muovikassissa on se telkkari.
- Aika juttu. Vaikee tohon on oikeen mitään sanoa. Ikinä en oo ite putkassa ollu.
Andreista ei aina tiedä, vetääkö se välistä vai puhuuko ihan totta, liioittelee aika varmasti aina jotain. Sillä on sellainen pilke silmäkulmassa, että on hauskaa katsoa kuinka paljon ihmiset uskoo. Evyn synttäreillä viime syksynä se kertoi jotain ihan päätöntä kannabiskokeilua, joka oli jo aika lailla yliampuva halluineen. Olenhan mäki kokeillut, eikä mitään sellaista. Vaikka ei sitä tiedä, miten eri ihmisiin mitkä aineet vaikuttaa. Mitä tähänkin juttuun sanoisi.
- Otatko lisää teetä?
- Joo, kiitos. Mitäs teille?
Vesi pitää kiehauttaa uudestaan, että voi kaataa kuppiin. Emalipannussa on vettä pari litraa. Pohjanmaan kautta ei pitäisi kait käyttää, sinne laskeutuvat kaikki jäämät. Ruskea liesi näyttäköön nopeutensa.
- Eihän tässä muuta, ku koulussa käyty, tehty kotitehtäviä ym. Ens viikolla kun on kokeita.
- VV:n keikalle ostettiin liput, ne soittaa Kiovan päivänä Politeknisellä yliopistolla. Evy jatkaa.
- Ens viikolla on kanssa sellainen suomalais-ukrainalainen Kalevala konferenssi, torstaina ja perjantaina. Sinne tulee joku Tampereelta. Se tulee asumaan tänne, kun tulee meiän yliopiston vieraana. Mun kait pitäis olla sille ainakin vähän oppaana, Bekh kysykin jo.
Evy konkkaa jääkaapille, valitsee sieltä jonkun suklaalevyn. Nythän melkein kaikki voidaan syödä, kun on enää pari viikkoa, kun mennään Krimille ja sen jälkeen Kiovassa ei melkein ollenkaan.
- Miltä jalka tuntuu? Andrei kysyy Evyltä.
Mä kaadan pannusta lisää vettä kaikkiin kuppeihin. Emalipannun sisustaa ei parane tarkkailla, eikä veden pinnalla kupissa häilyvää ja soljuvaa jotain, joka näyttää öljyltä veden pinnalla tai joltain sellaiselta. Teetä sekaan tummentamaan näkymät.
- On se vähän arka, varon sitä. Mutta ei se sillai kipeä ole.
Evy tipahti Voiton päivänä sellaisesta liaanisysteemistä, missä piti roikkua rinteen yllä, nilkka meni. Viikko sitten perjantaina otettiin kipsi Andrein kanssa pois. Onneksi ei ole enää kipsiä, kun viime viikolla saapui Evyn saksalainen ystävä, joka ei puhu kun sanan venäjää ja englantia, ei sen kanssa voi kommunikoida ja mun piti hoitaa sille katto pään päälle, hoitaa rekisteröintejä ym., kun Evy ei voinut lähteä kotoa… Nyt saa Evy opastaa.
- Aika hyvin sä kyllä maanantain bileissä pompit.
- Mahtavaa, ettei teillä pojilla ole enää yhtään tenttiä. Vaikka onhan sitten sitä lopputyön tekemistä riittämiin, mutta aspirantura tenttien osalta ohi.
- En mä tiedä, tulenko mä tekemään sitä työtä, kun ei kauheasti innosta, että jaksais paneutua. Ei musta matemaatikkoa tule. Vois mieluummin etsiä jonkun järkevän työn.
Mä autoinkin Andreita kääntämään sen ansioluetteloa englanniksi työn hakua varten. Siihen kyllä vähän lisäiltiin, ei kuulemma kukaan tarkista ja että niin sitä pitääkin.
- Oli kyllä tosi kivaa, kun oli musiikkia ja sai vähän tanssia, vaikkei kauheesti jaksanut.
- Bake piti kyllä viinan virtaamisesta huolen nostamalla maljoja vähän väliä.
Ai niin, Bake myös laittoi mut ja Andrein ottaa maljat käsikynkässä ja suutelemaan päälle. Andrei olikin sen koko illan jotenkin outo, tai en tiedä. Jotenkin tuntui, että.. Ei. Ja Bake helvetti sillo yhtenä iltana saattoi pakolla mut tälle puolelle ja puhui teatteriin menosta ja muusta. No ei kyllä. Ja Vitja aiemmin jotain halusi, ajatteli. Ja kaikki tietää, että mulla on poikaystävä, ne tuntee sen. Bake ei kyllä taida, mutta kaikki muut melkein ainakin. Jättäisivät rauhaan. Mulla tarvitsisi olla täällä se mies pitämässä huolta. Ja kaikki olisi hyvin, eikä kukaan mitään ikävää yrittäisi, haluaisi, eikä kenellekään tarvitsisi sanoa, että ei, ei tarvitsisi torjua, kun näkisivät todellisen tilanteen.
- Vitjan ja Juran parvekkeella oli maanantaina kyllä mieletön myrsky, kuin merellä tai jossain kallion kielekkeellä.
- Onhan niiden parvekekin melkein ylimmässä. Tuulella on aika vapaa pääsy tässä ympärillä, pitkin tota pusikkoa.
- Tiistaina olikin sitten taas aika vääntäytyminen tunneille ajoissa. No viimeset viikot, niin jaksaa.
- Me ollaan yritetty saada jotain majapaikka viikoksi yhteen paikkaan Krimillä. Näillä näkymin mennään sellaseen pikkukylään sinne vuorille ku Sokolinoe viikoksi turbazaan.
- Sieltä menee tie vuorilta alas Jaltalle.
- Sinne vuorille olisi kyllä hienoa mennä vaeltamaan, voitais joskus mennä yhdessä. Siellä on vaan kaikki kartat melkein salaisia, kun on sitä sotilasaluetta siellä. Sellainen olisi oikea loma, teltta mukana ja patikoiden vuoria pitkin.
- Olishan se hienoa, mutta ei oikein tähän hätään toimi. Ja me mennään Uwen kanssa, sen saksalaisen.
- Mitä te ootte suunnitellu?
- Ensin mennään Sevastopoliin. Kun me oltiin Irman kanssa tammikuussa Krimillä [mä menin silloin Suomeen muutamaksi viikoksi], niin me tutustuttiin siellä Forosissa siihen Paveliin, joka kuskas meitä sillo. Niin me mennään Sevastopolissa sen tuttavien luokse pariksi yöksi. Sieltä sitten viikoksi sinne Sokolinoeen, jonka jälkeen viideksi päiväksi rannikolle jonnekin, Forosiin varmaan.
- Mä olen yrittänyt soittaa tosi moniin sellasiin vuokrataan taloa ym. ilmoituksiin, jotka joko on varattuja tai kukaan ei vastaa. Jälkimmäinen vaihtoehto on yleisempi. Kai toi Sokolinoe on ihan ok., meillä pitäis olla siellä sellanen pikkumökki tai pari huonetta. Tosi halpa kylläkin. No ei oo sesonkikaan vielä kesäkuussa.
- Otatko vielä teetä?
- Sopii. Voisin ottaa jonkun hedelmäteen.
Tietenkin Andreille sopii. Levy päälle jälleen.
- Sä juot kyllä aikalailla teetä.
- No se on aika pitkälti sellainen tapa, että kun kysytään haluaako lisää teetä, niin samalla kutsutaan jäämään vielä ja ottamalla teetä mä vastaan myönteisesti siihen kutsuun, että jään mielelläni vielä istumaan.
Aika hyvä juttu. Niinhän se menee. Enhän mä muuten tarjoais paitsi kun haluan, että toinen istuu vielä, ettei toinen lähde. Niin se oli sillon Simonilla. Se tarjos ja tarjos teetä monta tuntia ja minähän join, kun en halunnut lähteä, kun ajattelin että nyt tai ei koskaan.
- Mitä Simonille kuuluu?, Andrei tietenkin kysyy.
- Se soitti keskiviikkona. Kävin Maria-Josen ja Gillermon luona. Simonilla on koko kesäkuu tenttejä, ja kun kaikki on tehty, niin se valmistuu. Siis joskus heinäkuun heti alussa tai jotain. Se on jossain töissä, hankkii rahaa interrailia varten.
- Sano terveisiä, kun puhutte taas.
- Joo, tietty.
Kasvotusten, jos kerrankin voisi. Kaikki kysyy, kyselee. Tietenkin ystävät kyselevät ystävän perään. Välillä vaan ei jaksaisi vastata. Että siellä se tenttii ja tekee töitä, töitä, töitä. Ja minä täällä istun ja juon teetä, nukun sen yöpaita päällä ja nuuhkin partaveden jämiä. Niin epäreilua. Epäreilua, että Simon on siellä ja minä olen täällä, eikä yhdessä.
Leipää ei ole kauheasti pöydällä jäljellä. Jotain tarvitsisi jättää aamuksi säästöön. Yö pimenee.
- Onko teillä nälkä? Meillä olis nuudeleita, voisin laittaa, jos haluatte.
- Kai se kokemuksesta käy, Andrei sanoo, eikä Evykään pane pahakseen.
Valvominen vaatii ruokaa. Pikaruokaa. Vettä kattilaan suodattimen läpi ja kiekura kuumenemaan. Onneksi tännekin tuodaan tätä samaa nuudeliruokaa. Nuudelit pelastaa vatsan kuin vatsan. Ainakin täyttää hetkeksi.
- Onko Irmaa näkyny?
- Ei sen jälkeen, kun törmäsin siihen Uwen kanssa ja se kävi sitten meillä. Ivan missas sen taas. Me kun luultiin, että Ivan oli vielä Pietarissa. Sehän kävi meillä sillo viikko sitten. Onneksi se tulee aina Evyä kattomaan, kun haluaa harjoittaa saksaansa. Ja onneksi Evy oli kotona. Mulla kun ei ole sen kanssa oikeen puhuttavaa.
- No ei mullakaan. Me vaan istutaan ja puhutaan jostain, ei oikein mistään. Ivan nostaa vähän ihoa kanalihalle.
- Se on kyllä aika pelottava, kun se puhuu siitä saksalaisuudestaan ja kuinka ukrainalaiset on roskakansa ym.
- Ivan kun pääsisi valtaan, niin se olisi varmasti aika diktaattori.
- Mun on kyllä myös vaikee kuulla ja ymmärtää mitä se sanoo venäjäksi, että se häiritsee vähän. Ja semmoinen aika luihun näköinen, pieni mies.
- Eiks se ollu siellä Pietarissa, kun se haluaa luterilaiseksi papiksi ja siellä on joku koulu, ja kun Saksaan se ei pääse sellaseen kouluun tai jotain.
- Joo, se on kanssa aika ihme juttu. Että se haluaa just luterilaiseksi papiksi.
- Nää nuudelit alkaa olla valmiita. Mä heitän vaan mausteita. Toivottavasti ei oo liian tulista. Mulla kun on tapan laittaa aikalailla.
Lautaselliset nuudeleita kaikille. Ukrainalaiset posliinilautaset CUMista. Moskovassa GUM, Kiovassa CUM. CUM GUM.
- Oh! On tää kyllä aika tulista.
- Ei ollu ihan tarkoitus.
- Olisko sitä leipää tai jotain?
- Ota siitä ihan vapaasti.
- Kevyt yöpala. Vatsalle ehkä kyllä ei.
- Niin, Ukraina esimerkiksi tarvitsisi diktaattorin. Se voisi tehdä oikeita reformeja ja kehittää lait demokraattiselle valtiolle tarpeellisiksi. Diktaattori on tarpeen valtiolle tällaisessa tilanteessa. Kun mikään puolue ei saa aloitteitaan läpi ja kommunistit kumoaa lakiehdotukset parlamentissa, niin mitään ei tapahdu. Diktaattori voisi päättää ja viedä asioita eteenpäin. Ja sitten kun reformit olisi tehty, demokraattinen järjestelmä tulisi kehiin.
- No sen pitäisi olla hyvä diktaattori. Ja luovuttaisiko se todella omaehtoisesti valtansa, kun olisi aika ja antaisi sen demokraattiselle systeemille, jonka se olis luonu valtakaudellaan? Ei kuulosta kauhean uskottavalta.
- Sehän voisi olla sovittuna. Ylipäätään tarvitaan vahva johtaja. Ja diktatuuri on hyvä joissain puolin ja tässä tilanteessa. Eniten juuri siinä, että asioita kyetään edistämään.
- Jossain määrin tossa on järkeä, mutta en mä usko että kukaan diktaattori luopuisi vallastaan oma ehtoisesti.
- Kyllä se on mahdollista. Kun valtio olisi valmis, niin se annettaisiin eteenpäin.
- Niin, sä Andrei voisit olla Ukrainan valtiaana ja Ivan Venäjän tai Saksan, sitten voisitte olla napit vastakkain. Siinä olisikin tulevaisuuskuvaa.
- Huomenna voitaisiin mennä puistoon, Evy laukaisee.
- Taas kuoli etana.
- Eiks me olla sanottu, ettei pidä laukoa varomattomia.
- Ajattele nyt niitä etanoita. Tänäkin iltana, vaikka kuinka monta varomatonta lausetta – ainakin kymmenen etanaa kuollu jossain.
- Mä en tajuu.
Pilke silmissä. Mulla ja Andreilla. Evy ei pysy kärryillä.
- Sun Evy, pitäisi kuunnella sun vanhempaa – Ryhstaa.
- Niin sinun pitäisi kuunnella meitä – Ryshtaa. Koska se me olemme yhdessä – yksi. Me ollaan sun, Dvedu vanhempi – Ryshta.
- Ja vanhempaan sattuu etanoiden tahaton tappaminen.
- Kuuntele sanojasi ja varo.
- Enhän mä ku…
Tää alkoi viime sunnuntaina. Oltiinkohan me nukuttu vähän edeltävänä yönä tai jotain. Mutta silloin sunnuntaina lounasaikaan mun ja Andrein jutut meni ihan mieletöntä rataa. Tämä oli yks tulos. Evy kun oikeasti laukoo välillä, tai aika useinkin, ajattelematta loppuun asioita. Niin etanahan sellaisesta kuolee. En mä muista kaikkea muuta. Dvedu ja etanat jäi päälle. Ja hauskaa on, kun Evy ei pysy yhtään kärryillä. Ei me millään pahalla, se luulee, että kiusataan, eikä se ole sitä. Tämä on vaan tällaista mielikuvituspeliä, jossa ei ole päätä eikä häntää. Evy ei heitä omaansa soppaan.
- Mä taidan mennä nukkumaan. Evy sanoo kolmen aikaan.
- Me vielä istutaan. Hyvää yötä!
- Hyvää yötä!
Minä ja Andrei jatkettiin jauhamista. Joskus tosiaan tuntuu, että meillä menee ajatusmaailma tosi yhteen, että ollaan samalla aallonpituudella, mutta sitten välillä se ei tajuu mua ollenkaan, kuten mun rehujen syöntiä. Sillon oli kyllä hieno yö. Aurinko nousi hiljallee sieltä sotilasakatemian takaa ja vaaleenpunasuus oli kaikkialla. Sinä yönä minä halusin sitä miestä.
Aamulla yheksän aikaan tuli Vitja ja se oli aika hämmentävää selittää sille, että Andrei on ollu meillä koko yön juttelemassa mun kanssa, koska Vitja oli musta niihin aikoihin kiinnostunu, mutta mä olin joutunu sen torjuun, koska mun rakkaus oli muualla. Se nyt kuitenki tuli tietty just sillon, vaikka olihan se odotettavissa, koska oli lauantai ja se siis tuli hakeen mua pelaan. Ja tietty mä menin. Join mehua ja menin. Andrei tuli kans. Päiväunet oli kyllä sitte myöhemmin pakko ottaa.
